Peililipasto

Mieheni vanhempien muuttaessa uuteen asuntoon, muutti isoimmat kalusteet meille. Mukana aivan ihan vanha lipasto.

Kaunis, vanha ja elämää nähnyt. Pientä puutyötä isäntä sai tälle tehdä, mitkä lie "tupajumit" oli syöneet jalkojen paikat aivan haperoiksi. Vähän uutta puuta ja liimaa ja niin se jaksaa taas tukevasti seistä.

Vanhat esineet ovat kauniita. Kaikkineen kolhuineen, kulumineen ja virheineen. Joskus ne tarvitsevat pientä korjausta jaksaakseen ilahduttaa taas vuosia eteenpäin. Entiseen loistoonsa niitä ei tarvitse mielestäni saada. Elämä saa näkyä.

Kylmä !

Ensin sitä vinkuu että tulisi jo pakkasta kun vesi lirisee pitkin kellaria ja muta loiskuu jaloissa ja lapset on yltä päältä ravassa tullessaan ulkoilemasta.
No nyt on pakkasta, ja että kun on KYLMÄ ! Tänään meillä sisällä 16 astetta huolimatta siitä että poltin hellassa ja pönttöuunissa koko päivän puita. Musta tuntuu että mun nenä tippuu kohta pois ... =D

Onneksi on kaksi kehräävää ja karvaista lämmitintä jotka nukkuvat ihan minussa kiinni ja siirtyvät mukanani sohvalta sänkyyn.

*******************************************************************************

Jonkun aikka sitten löysin kirpparilta tämän ihanan ristipistotyönä tehdyn kellon.
Tämä taitaa saada uudet kehykset ympärilleen.

Kolo

Meidän olohuoneessa on "kolo". Sellainen hassu syvennys mille en ole keksinyt mitään järkevää käyttöä.
Ei sillä että kaikelle pitäisikään mitään järkevää käyttöä olla mutta kun keksisi edes jonkun kivan sisustusidean. Saa ehdottaa jos joku keksisi jonkun kivan idean =)

Tällainen "kolo" oli ennen muuttoamme. Karmea, eikö totta. Kuvassa oleva ovi on entinen talon pääsisäänkäynti. Nykyään siitä pääsee kuistille mutta ovi ei ole käytössä kuin joskus satunnaisesti, kuistille kuljetaan toista kautta.

Vuosi sitten "kolo" näytti tältä . Pöytä ja tuoli, missä kukaan ei koskaan istu.

Seuraavaksi vaihdoin pöydän ja tuolin kaappiin. Suloinen pikku komuutti jonka sain naapurilta sijoitettiin ikkunan eteen. Sinänsä näppärää, koska kun keväällä pesen ikkunat, pitää purkaa taas koko "kolo"  =D

Joulu

Nyt vasta ehdin joulupostaustani kirjoittelemaan. Tänään on ensimmäinen päivä kun ehtii istumaan alas ja rentoutumaan. Teinkin sen sitten oikein perusteellisesti. Ollaan lasten kanssa maattu sohvalla, syöty suklaata ja katseltu elokuvia sylikkäin. Ihanaa !

Mutta palatakseni ajassa taaksepäin...
Tykkään hakea kuusen mahdollisimman aikaisin sisään niin siitä ehtii hetken nauttimaankin ennen kuin se jälleen kannetaan pihalle. Tämän vuotinen kuusi lähes mahtui sisälle...

Lapset koristelivat kuusen, luonnollisestikin niin täyteen kuin saivat mahtumaan =)

Minä sain laittaa wanhat koristeet.

Kuusenkoristepiparit ja piparkakkutalon teen aina valmistaikinasta koska se on kovaa ja kestävää.

Syötävät piparit teen äidin vanhan ohjeen mukaan joka on erittäin herkullinen mutta vaikea leipoa ja piparit ovat hauraita. Tänä vuonna muutin reseptin gluteiinittomaksi yksinkertaisesti vaihtamalla vehnäjauhot gluteiinittomaan jauhoseokseen. Hyviä tuli !

Nämä kaksi pientä tonttua ovat olleet jouluissani niin kauan kun jaksan muistaa. On ihanaa kaivaa laatikoista esiin tuttuja esineitä. Jokaisessa on mukana pieni tarina, muisto.

Itse aaton vietimme mummilassa. Kuinka pitkiä ovatkaan jouluaaton tunnit pukkia odotellessa !

Kiitos perheelleni ja rakkaillani tästä Joulusta !

Kiitos Jumalalle että saimme viettää sen yhdessä !

Toivotan teille kaikille Hyvää Uutta Vuotta !!

Joulu tulee taloon

  Tänä jouluna taidan tehdä ennätyksen viimetinkaan jättämisessä...
Kortit sain tilattua vasta tänään. Leipomista en ole ehtinyt edes aloittamaan. Lahjatkin on pahasti vaiheessa.
Perusteellisesta joulusiivouksesta en ole uskaltanut edes haaveilla....

Mutta eiköhän se Joulu tule kaikesta hosumisesta huolimatta. Ja myös hosumatta =)

Alla oleva enkeli on kulkenut jouluissani aina. Sain sen pienenä tyttönä kummeiltani ja yhä se suojelee

ja siunaa lempein kasvoin Joulun rauhaa.

Eläimet saavat myös Joulunsa. Kuusenhavut otetaan riemulla vastaan lampolassa.

Neulaset maistuvat kaneille ja lampaille joten koristeena ne eivät kauan säily.

Suuri kaali ripustetaan kanalaan roikkumaan. Siinä riittää hetkeksi askarreltavaa kotkottajille.

Nämä tonttuset huovutin jo pari vuotta sitten.

Oikein hyvää Joulun odotusta kaikille !

Kiitollisuutta

Elämä ei aina ole reilua. Josku se potkii päähän oikein urakalla.
Välillä sitä on oikein miettinyt että mitä järkeä on ylipäänsä missään. Näin aika monella meistä, ainakin jossain vaiheessa elämää.
Ja jos totta puhutaa, en ole kovin helpolla päässyt minäkään, oikeastaan koskaan.
Mutta nyt tänään voin olla kiitollinen siitä mihin elämä on minut johdattanut. Elän elämää josta olen haaveillut, ihmisen kanssa jota olen kaivannut.

Olen kiitollinen kodistani. Se ei ole hieno, se vuotaa vähän sieltä ja täältä ja vaatii paljon remonttia mutta minulle se on KOTI täynnä mahdollisuuksia.
Olen kiitollinen pihastamme. Siihen vasta saakin työvuosia uppoamaan eikä minun viherpeukalollani siitä tule vuoden puutarhaa mutta lapsilleni se on ihmemaa! Saamme kaivaa multaa, seurata taimien kasvua, kiivetä puuhun ja syödä omenoita.
Olen kiitollinen eläimistäni. Unelmoin niistä jo pienenä tyttönä. Nyt saan silitellä ja rapsutella monenlaista karvakorvaa ja siipiveikkoa.
Olen kiitollinen perheestäni, läheisistäni ja ystävistäni. Minun ei ole koskaan tarvinnut olla yksin. On ollut armollista tuntea itsensä välitetyksi.
Olen kiitollinen miehestäni joka on koonnut minut ehjäksi jälleen. Jakanut unelmani ja nähnyt saman mitä minä näin.
Olen kiitollinen lapsistani. He ovat elämäni ja luovat merkityksen kaikelle mitä on.

Tämä on minun ylistyslauluni arjen keskellä. Ei, elämä ei ole vieläkään helppoa mutta tänään voin katsoa eteenpäin odottaen, uteliaana. Muistaen kiittää kaikesta hyvästä mitä minulle on nyt annettu.

Jukka Poika kiteyttä ajatuksen aika hyvin :) 

Kuuntele:  Jukka Poika - Kiitollisuutta

Äiti on vähän hölmö ...

  Istun lasten kanssa illallisella kun , naps, sähköt katkeavat. Täydellinen pimeys ympäröi meidät.
En näe edes sormiani. Rauhallinen äiti sanoo:
- Ei hätää, sähköt vain katkesivat. Äiti tästä nousee ja etsii taskulampun.
Sisäinen minä kirkuu ja piiloutuu pöydän alle.
  Hapuilen kohti eteisen piironkia ja selitän lapsille rauhallisesti koko ajan mitä teen ja missä kuljen.
Sisäinen minä on varma että pimeydessä vaanii mörkö tai vähintäänkin vampyyri.
Lyön varpaani piironkiin, saan laatikon auki ja tovin (ihan älyttömän kauan) pengottuani totean laatikon olevan väärää. Seuraavasta löytyy taskari ja ah, niin helpottava valokeila rikkoo pimeyden.
Taskulamppuni turvin haen sytyttimen ja säkillisen tuikkuja. Lapset ovat riemuissaan yhtäkkisestä, tunnelmallisesta hämärästä. Itsekin olen riemuissani kuinka hienosti selvisinkään tästä kauhunhetkestä.
  Kun olen kynttilöiden avulla varmistanut että talossamme ei majaile mörköja eikä muitakaan etiäisiä,
laitan viestiä naapurille, josko siellä myös ovat menneet sähköt. Näin kuulemma on. Esitän huoleni että toivottavasti katkos ei ole pitkä etteivät pakasteet sula. Vastausviesti saa minut epäilemään naapurini seonneen sähkökatkoksen aiheuttamasta shokista ; "Eltel hiippaili jo kotikummuil".
Soitan miehelleni ja esitän huoleni naapurin mielenterveydestä ; nyt se siellä siteeraa raamattua tai jotain...
Jostain syystä minulle nauretaan päin naama (tai paremin sanoen päin luuria).
Eltel on kuulemma sähköyhtiö...
No, mistä sit nyt millään kaikkea voi tietää...